龍馬伝 (Ryōmaden)



Historialliset ja perinteikkäät Taiga Dorama -sarjat ovat kuuluneet jo muutaman vuoden televisiosarjamakuuni. Olen katsonut niitä nyt viisi kokonaista ja kaksi puolikasta, ja vielä ei ole maku mennyt. Pikemminkin niistä on tullut genre, jota jo hieman aina kaipaakin ja joka luo mukavaa vastapainoa muuten niin varsin läntiseen katselumakuuni. Lisäksi niiden kuvakieli on pelkistetyssä teatterimaisuudessaan ihan viehättävää ja yllättävän raikasta tuhanteen kertaan filtteröityjen länsisarjojen jälkeen. 

Hämmästys olikin siis suuri, kun Ryōmadenissa oli otettu täysin toisenlainen linja ja lähdetty päättäväisesti poispäin tästä teatterimaisesta perinteestä. Sen sijaan siinä tähytään kohti länsitelevisiota ja -elokuvaa. Sarjan visuaalinen ja musiikillinen tyyli oli Taiga Doramaksi niin länsimainen, että välillä sitä oli suorastaan vaikea sulattaa. Sarja on rytmitettykin useisiin "kausiin", vaikka se on käytännössä esitetty aivan putkeen. Ei mikään näistä seikoista katsomista estänyt, mutta jotenkin tyyliltään Ryōmaden jäi minusta jälkeen muista, perinteisemmistä Taiga Doramoista. 

On toisaalta perusteltua, että Japanin ja länsimaisten avautumisvaatimusten suhteeseen keskittyvä sarja on kerronnaltaan länsimaisempi kuin 1500- ja 1600-luvun Japaniin sijoittuvat sarjat, sillä länsivaikutukset ovat jatkuvasti tapetilla myös sisällöissä. Yksi konkreettinen esimerkki on se, että sarjassa nähdään myös suhteellisen keskeisenä sivuhahmona brittikauppias Thomas Blake Glover (1838-1911). Toisin sanottuna Taiga Doramoille hyvin harvinaiseen tapaan sarjassa esiintyy länsimainen näyttelijä, jolla on useissa jaksoissa puherooli. Toki valtaosa hänenkin repliikeistään on japaniksi ja englanti toimii lähinnä vierasmaalaisuutta korostavana erikoisefektinä.

Mutta menemättä sen enempää asioiden edelle pieni kertaus kokonaiskuvasta. Ryōmaden on noin yksinkertaistettuna kuvaus Sakamoto Ryōmasta (1837-1867), Japanin yhdestä merkittävimmästä kansallissankarista. Syy sankaruuteenhan juontuu siitä tosiseikasta, että 1800-luvulla Japani oli melkoisten muutosten kourissa: 1600-luvun alussa pystytetty shogunaatti ja samuraijärjestelmä ei enää pystynyt vastaamaan nykyajan haasteisiin (lue: kolonisointihimoisten Yhdysvaltojen, Iso-Britannian ja Ranskan painostukseen). 

Japania pelastamassa.

Sakamoto Ryōman onnistui suhteellisen alhaisesta syntyperästään ja yleisestä epäsiisteydestään ja huonotapaisuudestaan huolimatta käydä neuvotteluja ja ohjailla asioita ja ryhmittymiä poliittisesti. Tuloksena Japani lopulta avautui ulkomaailmalle omilla ehdoillaan eli Meiji-restoraation myötä yhdellä rysäyksellä feodaalimallisesta shogunaatista keisarijohtoiseen, perustuslailliseen moderniin valtioon. Siitä ei tullut kenenkään siirtomaata, toisin kuin monista monituisista muista Aasian maista (mutta sen sijaan Japani osallistui kolonisointiin tarmokkaasti myös itse, mistä ei nyt sen enempää tässä yhteydessä).

Tämä kaikki on tietysti aika todella merkittävä asia Japanin kulttuurin ja yhteiskunnan kannalta. Niinpä Ryōma on saanut suosiota nationalistisena symbolina, eikä asiaa varmasti haittaa se, että sattuman oikusta nimen "Ryōma" alkuosa "ryō" kirjoitetaan samalla merkillä (ja lausutaankin samoin) kuin sana "lohikäärme". (Tämän blogitekstin alussa olevassa gifissä näkyy alkutekstien kohta, jossa ensiksi tulee esiin merkki "ryo" (龍) ja vasta sitten sarjan koko nimi "Ryōmaden" (龍馬伝). Alkutekstien lohikäärmepitoisuuskin on aika korkea.)

Sakamoto Ryōma on sarjassa tosiaan alempaan samurailuokkaan kuuluva nuorukainen, joka haluaa lähteä tyydyttämään uteliaisuuttaan maailmaa kohtaan huolimatta yhteiskunnan rajoitteista. Pääosin kaikki historialliset faktat ovat paikoillaan, paitsi epäsiisteys ja huonotapaisuus on vaihdettu epäsovinnaiseen rohkeuteen, käytöstavoista viis veisaavaan hyväntahtoisuuteen ja pettämättömään moraaliseen selkärankaan. Nyt päästäänkin sitten paitsi historiankirjoituksen myös historiallisten hahmojen esittämisen etiikkaan, johon vielä sekoittuu Japanin varsin omalaatuinen julkkiskulttuuri. 

Pääosaa eli Sakamoto Ryōmaa näyttelee Fukyama Masaharu, tunnettu laulaja, lauluntekijä ja näyttelijä.  (Ensisijaisesti kuitenkin juuri laulaja - ja sen huomaa.) Uskaltaisin näin epämääräisen fiiliksen pohjalta arvella, että syy esittää kansallissankarin persoona tarpeettoman positiivisessa valossa ei ehkä juonnu ensisijaisesti tarpeesta siloitella historiaa vaan ylläpitää tähden hyvää imagoa. Japanissa julkkiksen nimittäin täytyy olla todella kunnollinen pysyäkseen suosiossa - jo naimisiin meno tai mikä tahansa yksityiselämä on melkoisen arveluttavaa. 

Yatarō kiipeämässä yhteiskunnan rappusia.

Huonointa Ryōman hahmossa ei kuitenkaan ollut melko mitäänsanomattomalla näyttelijänsuorituksella ryyditetty siloittelu, vaan käsikirjoituksen rytmitys. Ryōmalla ei ole selkeää hahmonkehityksen kaarta, vaan jotenkin selittämättömästi vaihtuvia tavoitteita, joihin hän sitten aina päättäväisesti sitoutuu. Ryōman toiminta kehystetään aina moraalisesta näkökulmasta oikeaksi, ja katsojan on tarkoitus olla hänen puolellaan. En ainakaan itse saanut hahmosta otetta, vaan hän jäi latteasti aina oikeassa olevaksi sankariksi, jonka ainoa heikkous on normien rikkominen. 

Tämän kaiken epämääräisyyden lisäksi minua, jota usein harmittaa väärän ikäiset näyttelijät, kiusasi, että näyttelijä oli noin nelikymppinen näytellessään 15-31-vuotiasta Ryōmaa. Häntä ei valitettavasti ollut valittu yhtä hyvin kuin monia muita Taiga Dorama -näyttelijöitä, joilta onnistuu ikähaitari 16-50 yllättävän uskottavasti. Yhdistettynä valjuhkoon käsikirjoitukseen Ryōman tarina ei jaksanut kiinnostaa hahmon vuoksi vaan historiallisen tilanteen kuvauksen vuoksi, vaikka kerronta oli selvästi tähdätty hahmovetoiseksi. 

No, itse päärooli ei siis napannut - harvinaista Taiga Doramoissa. Sitä paikkasi kuitenkin jo huomattavasti kiinnostavampi sivuhahmokaarti. Sarjan toinen erittäin oleellinen hahmo on Iwasaki Yatarō (KagawaTeruyki), Ryōman aikalainen ja samankaltaisista yhteiskunnallisista lähtökohdista ponnistava nuorukainen. Köyhästä mutta älykkäästä maalaissamuraista muotoutuu lopulta yhteiskunnallisesti valveutunut ja ovela liikemies, joka nykyään muistetaan pitkälti Mitsubishin perustajana. Uskomattoman oloinen elämäntarina on historiallisesti paikkansa pitävä. 

Sen sijaan paikkaansa ei taida pitää se, että Yatarō olisi Ryōman lapsuudentuttava saati että Yatarōlla olisi ollut jonkinlainen pakkomielle ylittää Ryōman saavutukset. Historialliselle viihteelle tyypillinen seikka toimii kuitenkin mukiinmenevästi televisiossa, vaikka ei suosikkikeinojani olekaan. Yatarōsta muotoutuu Ryōmalle selkeä ns. foil-hahmo, joka peilaa jatkuvasti valinnoillaan ja toimillaan sankarin matkaa. Sarjan kehyskertomuksena toimiikin se, kuinka kesken upporikkaan ja ikääntyneen Yatarōn ylellisten juhlien saapuu nuori toimittaja kyselemään Ryōmasta, mikä herättää Yatarōssa ristiriitaisia tunteita.

Ryolle ei ryttyillä.

Suurimman osan sarjasta Yatarō suorastaan vihaa karismaattista Ryōmaa, jolta kaikki sujuu kuin tanssi ja joka saa helposti suosiota, kun karkea mutta älykäs ja valitettavasti myös epäonnen riivaama Yatarō joutuu taistelemaan jokaisen tavoitteensa eteen. Nähtävissä on siis tietynlainen Aku Ankka - Hannu Hanhi -kuvio. Yatarō ei ole millään mittapuulla Ryōman kaltainen sankari, vaan hänellä on paljonkin luonteen heikkouksia, yhtenä keskeisimpänä taipumus raivokohtauksiin ja kostonhimoisuuteen. Lopulta kuitenkin Yatarō tuntee vastahakoista ihailua Ryōmaa ja tämän ihmeellisiä saavutuksia kohtaan. 

Yatarō onnistuu vioistaan huolimatta ja tavallaan juuri niiden vuoksi olemaan sarjan monipuolisin ja kiinnostavin hahmo. Hän tekee toisinaan vääriä, toisinaan oikeita valintoja ja seuraa päämääriään yhtä hellittämättä kuin Ryōma. Takaiskut tuntuvat ihan katsojassa asti, vaikka toisaalta Yatarōn ylitsevuotava viha ja itkupotkuraivarit on usein kuvattu koomisessa valossa. Yhtä kaikki hänessä on enemmän särmiä kuin Ryōmassa, ja Yatarō on mielestäni sarjan muistettavin hahmo. 

Sivuhuomiona japanin kielen romanisointia tuntemattomille - viivat kummankin hahmon o-kirjainten päällä merkitsevät suomen kielen näkökulmasta niinkin arkista asiaa kuin kaksoisvokaalia. Harmillisesti yhtenäisin japanin romanisointi tulee englannin kielen kautta, ja siellähän on taas hyvin vaikea konsepti tuollaiset tuplavokaalit tai -konsonantit. Suomeksi olisi siis paljon valaisevampaa kirjoittaa Ryooma ja Yataroo noin lausumisen kannalta (tai, suomen kielen ääntämystä mukaillen peräti Riooma ja Jataroo), mutta pysytään nyt standardeissa. (Mutta kun Ylen uutisissa kirjoitetaan kaupungista nimeltä Osaka, se lausutaan sitten muuten Oosaka.)

Sekä Ryōma että Yatarō ovat kotoisin Tosasta, jossa he ensin puuhaavat paikallispolitiikkaa sen verran kuin voivat - Tosan jämähtänyt ja alkoholisoitunut samurailordi Yamauchi Yodo (upean suorituksen tekevä Kondo Masaomi) edustaa ensin hallinnon jäykkää tyranniaa, myöhemmin vanhan vallan käpertyvää hapertumista. Maailma kuitenkin muuttuu, ja pian sekä Ryōma että Yatarō vaikuttavat laajemmissa piireissä. Tosaan kuitenkin palataan pitkin sarjaa.

Sarjan aikana käy nimittäin ilmi, että uudistukset ja valinnat, joita sekä Yatarō että Ryōma tekevät tahoillaan, vaikuttavat myös Tosaan voimakkaammin kuin kukaan olisi kuvitellutkaan. Kaksikko ei kuitenkaan ole ainoita, joilla on näkemyksiä Japanin tulevaisuudesta. Tosasta saa alkunsa myös varsin voimakkaaksi paisunut äärinationalistinen liike, jonka politiikkana on keisarinvallan palauttamisen lisäksi yksinkertaisesti tappaa kaikki ulkomaalaiset, jotka yrittävät Japaniin saapua.

Ryōman Kaientai-jengiä.

Tämän liikkeen kasvoina toimii Ryōman vakava ja velvollisuudentuntoinen lapsuudenystävä Takechi Hanpeita (Omori Nao) ja siihen liittyy useita muitakin Ryōman tuttavia, kuten hyväntahtoinen ja luottavainen Okada Izo (Satoh Takeru). Hanpeitan juonilinja on varsin onnistunut kuvaus kriisin aikana nousevasta ääriliikkeestä, joka lopulta kaatuu siihen, että liike on valmis uhraamaan mitä tahansa tavoitteensa eteen ja liittolaisista tuleekin vihollisia. Omorin huikea näyttelijänsuoritus tekee tästä kaaresta ehkäpä koko sarjan parhaan juonilinjan. Juonilinja huipentuu yhteen Taiga Dorama -historiani hienoimpaan kohtaukseen, jossa Takechi tullaan pidättämään kesken aamiaisen. 

Huolimatta tiiviistä siteistä tähän Tosa Kinnoto -nimellä tunnettuun ryhmittymään Ryōman strategia on toinen. Hän tulee siihen tulokseen, että aivan ensimmäiseksi Japanin on saatava laivasto ollakseen uskottava sotilaallinen toimija, ja sen jälkeen tulee uudistua tavalla, joka tekee maasta voimakkaan ja muiden maiden kanssa samalla tasolla olevan neuvottelijan. Hän onnistuu perustamaan laivastokoulutuskeskuksen ja saa sieltä koottua oman ryhmittymän, jotka perustavat Kaientain eli Japanin ensimmäisen modernin yhtiön. Kaientain jäsenet ovat Ryōman vankkumaton tukijoukko loppuun saakka.

Soppaan sotkeutuvat tietysti vielä Tokugawa-shogunaatti ja vallassa oleva Japanin viimeinen shogun, Tokugawa Yoshinobu (Tanaka Tetsushi), jonka kuvaus eroaa dramaattisesti edellisestä fiktiivisestä kuvauksesta, jossa olen tämän historiallisen hahmon nähnyt - näkökulmakin oli tosin siinä aivan vastakkainen. Tosa Kinnoton retoriikka vetoaa shogunaattiin, mutta erityisesti väkivaltaisuudet vain kiristävät suhteita ulkovaltoihin ja tilanne käy entistä tukalammaksi. Shogunaatissa ei kuitenkaan nähdä Ryōmaa kuin häirikkönä, joka yrittää kaataa vallan, ja pian Ryōma saa huomata shogunaatin Shinsengumi-poliisin olevan perässään. Lopulta Ryōma saa käännettyä kaksi shogunaattia vastustavaa aluetta toistensa liittolaisiksi, ja Meiji-restoraatio saadaan käyntiin sisäisellä toiminnalla. Ryōmaa tämä ei silti pelasta: Shinsengumi tavoittaa hänet lopulta, ja hänet murhataan vain 31-vuotiaana. 

Ja jotta eri tahojen kuvaus ei kävisi liian yksinkertaistetuksi, sarjassa esitetään lisäksi ulkomaalaisten ja japanilaisten kauppiaiden osuutta eri tahojen rahoittajina ja vaikuttajina. Sarjassa kauppiailla on merkittävä rooli myös Meiji-restoraatiossa, jonka asevarusteluun ennen ja jälkeen uudistuksen saadaan rahaa kauppiailta. Tosin osalla kauppiaista on oma lehmä ojassa: hajanaiseen maahan on helpompi tuoda omia joukkoja, ja erityisesti länsimaalaiset kauppiaat ovat vakuuttuneita, että Japanin aseellinen miehitys on vain ajan kysymys - se on toinen kysymys, mikä länsimaisista suurvalloista onnistuu siinä ensin. Sillä aikaa voi rahoittaa Japanin sisäisten kapinaliikkeiden aseistautumista.

Länsivaltojen kuvaus onkin erityisen kiinnostavaa Ryōmadenissa. Myönnän nimittäin, että en ole koskaan aiemmin katsonut televisiosarjaa, jossa kolonisaatiota kuvataan kolonisoitavan maan näkökulmasta. Näkökulman kiteyttääkin symbolisella tasolla kohtaus, jossa Ranskan, Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen edustajat istuvat salaisen neuvottelupöydän ääressä sopimassa Japanin jakamisesta, ja samaan aikaan lattialla pienet piskit vinkuvat ja murahtelevat yhteisellä ruokakupilla. Toisin sanottuna länsimaiden lähettiläiden mukanaan tuomasta teknologisesta edistyksestä huolimatta suhtautuminen on aivan niin kriittinen kuin sopiikin olla.  

Aamiaiskohtausten aatelia.

Taiga Doramoissa on parhaimmillaan oikein kiinnostavia naishahmoja, mälsimmillään aika stereotyyppisiä ja yksiulotteisia naisia. Ryōmadenin naishahmot eivät oikein yllä niihin moniulotteisimpiin, ja selityskin on aika selkeä: merkittävällä osalla naishahmoista ainoa tarkoitus on olla rakastuneita Ryōmaan. Periaatteessa Ryōman vaimo Ryō (kyllä, samalla merkillä vieläpä kirjoitettu kuin Ryōma - historian ihmeellisyyksiä tämäkin!) on näistä rakastuneista naisista monitahoisin ja luonteikkain. Ryō (Maki Yoko) esitetään alussa vahvana ja itsenäisenä sisarustensa elättäjänä, mutta hänenkin elämänsä päämäärä on lopulta lähinnä pitää Ryōma elossa ja kunnossa, jotta tämä voi pelastaa Japanin. 

Kolmen muun naisen - joita ovat lapsuudenystävä Kao (Hirosue Ryoko), miekkailu-dojon priimus Sana (Kanjiya Shihori) sekä salakristitty geisha Moto (Aoi Yu) - juonilinjat liittyvät lähinnä siihen, miten rakkaus Ryōmaan muuttaa heidän elämäänsä. Kao ei koskaan mene naimisiin, Sana unohtaa miekkailu-uransa ja alkaa opetella kotirouvan taitoja ja Moto voimaantuu ostamaan itsensä vapaaksi ravintolalta, johon hänet on lapsena myyty.

Moto on näistä kolmesta hahmona mielekkäin, sillä hänen kauttaan esitetään myös suurempia yhteiskunnallisia linjoja. Hän vakoilee shogunaatille hyvien korvausten vuoksi, mutta todellisuudessa hän on salaa kristitty, kielletyn uskonnon edustaja. Ryōman tavattuaan hän alkaa epäröidä vakoojan roolissaan, sillä ei halua kampittaa 
Ryōman pyrkimyksiä. Moto on juonen kannalta oikein toimiva hahmo, toisin kuin kaksi muuta Ryōmaan pihkaantunutta neitiä. Kao kuljettaa juonta sarjan alussa, Sana keskellä ja Moto loppupuolella, mutta lähinnä sivujuonten tasolla. 

He kaikki jäävät pois yksi kerrallaan, ja oikeastaan vain yksi, mielestäni paras, naishahmo pysyy Ryōn lisäksi sarjassa loppuun asti: isosisko Otome, joka on aina ollut Ryōman tukipylväs ja myös suorasanaisen pöllytyksen antaja, kun tarpeen.  Otomen hahmo esitetään sarjassa todellisen Ryōman perinnön ylläpitäjänä Ryōn ohella - hän tunsi sankarin, oman pikkuveljensä, parhaiten kaikista.

Muutenkin Ryōman perhe on sarjan valopilkkuja. Perhe on aina Ryōman takana ja elää omaa rauhallista elämäänsä kotikylässä, joka on kuin turvasatama. Ryōma käy kirjeenvaihtoa perheensä kanssa ja poikkeaakin joskus hurjilta poliittisilta purjehduksiltaan, mutta perhe - isosisko Otome (Terajima Shinobu), isä Hachihei (Kodama Kiyoshi), äitipuoli Iyo (Matsubara Chieko),  isoveli Gonpei (Sugimoto Tetta), Gonpein vaimo Chino (Shimazaki Wakako), Gonpein tytär Harui (Maeda Atsuko) -  ovat läsnä ajatuksissa ja muistoissa jatkuvasti, lämpimänä ja arkisena yksikkönä kaiken kuohunnan keskellä. 

Kaupungin pöhinää 1800-luvun puolivälistä.

Ryōman perheestä puheen ollen kontrastia Yataron ja Ryōman välillä tuodaan myös perheiden kautta. Siinä missä Ryōman perhe tukee ja kannustaa eläen vaatimatonta elämää pienessä maalaistalossaan, Yatarōn perhe-elämää voi hyvin kutsua perhehelvetiksi Suomi-elokuvan malliin. Hänellä on ryyppäävä ja kunnoton isä Yajiro (Kanie Keizo) ja nalkuttava äiti Miwa (Baisho Mitsuko). Pienessä surkeassa hökkelissä asuva perhe onnistuu pikemminkin sabotoimaan Yatarōn pyrkimyksiä kuin edistämään niitä. Perhe-elämän laatu kuitenkin paranee Yatarōn edetessä tavoitteissaan ja kun perheeseen liittyy Yatarōn puoliso Kise (Maiko) ja vielä tytärkin.

Kokonaisuutena sanoisin Ryōmadenista, että se on kiinnostava sarja kiinnostavasta historiallisesta aiheesta ja kiinnostavasta näkökulmasta. Siinä tulee nähtyä 1800-luvun historiaa hieman eri näkökulmasta kuin on tottunut näin Euroopan kulmilla kohtaamaan. Lisäksi siinä käsitellään ajatuksia herättävällä tavalla ääriliikkeitä ja nationalismia, erittäin ajankohtaisia aiheita tälläkin hetkellä. 

Totta, se on käsikirjoituksellisesti epätasainen ja osa sivujuonista tuntuu pitkitykseltä tai turhalta alleviivaukselta. Lisäksi Ryōman ja Yatarōn vahva vastakkainasettelu on sen verran yksioikoinen rakenne, että ilman Yatarōn monitahoisuutta keinoa voisi sanoa jopa epäonnistuneeksi - korostaessaan vastakkainasettelua se syö molempien hahmojen sävyjä. Mutta toisaalta osa keskeisistä juonista taas rakentuu ihan hyvin ja suurin osa näyttelijänsuorituksista on oikeinkin onnistuneita, muutamia loistaviakin on mukana. Monipuolisuus näkökulmissa tuo sarjaan hienoa läpileikkausmaisuutta. Ei ehkä suosikkini, mutta katsomisen arvoinen siis. 


Hyvää: Kiinnostava historiallinen ajankohta, uskollisuus historian monimutkaisuudelle, aamiaiskohtaus

Huonoa: Päähahmo ei vakuuta, epätasainen rytmitys, Taiga Dorama -estetiikan puuttuminen

---

龍馬伝 / Ryōmaden
NHK, Japani
2011
Kieli: Japani
Jaksot: 48
Jakson pituus 45 min

Kommentit

Kuukauden luetuimmat