Skam | Kausi 4



Skamin neljäs ja viimeinen kausi toi mukanaan raikkaan yllätyksen. Päähenkilöksi ei ollutkaan valittu ilmiselvää Vildeä (Ulrikke Falch), joka olisi ollut porukan tytöistä se kolmas geneerisellä tavalla viehättävä Evan (Lisa Teige) ja Nooran (Josefine Frida Pettersen) lisäksi. Sen sijaan valokeilaan onkin päässyt oman tien kulkija Sana (Iman Meskini), ehkäpä osin siksi, että sarjan tunnusmerkkinä on rikkoa stereotypioita. Toisaalta samalla kertoo sarjasta jotakin, että kertomatta jäi muita pyöreämmän Chrisin (Ina Svenningdal) tarina, ja hahmon rooli koko sarjan neljän kauden aikana oli ainoastaan olla muiden tukena ja hassutella. 

Skamin tapa rikkoa stereotypioita onkin aika mälsä: samoin kuin Game of Thronesin "kuka tahansa voi kuolla" -maine ei ole pitänyt paikkaansa enää kolmoskauden jälkeen, Skam ei riko kuin muutamia valikoituja stereotypioita ja vahvistaa toisia. Käytännössä ensin siis profiloidutaan tietyn asian kautta, sitten lakataan aktiivisesti ylläpitämästä sitä ja tadaa - saadaan maine, joka ei kuitenkaan sido, vaan voidaan toistella niitä yleisölle tuttuja kaavoja. Skam siis tavalliseen tapaansa myös neloskaudessa rikkoo pari haitallista stereotypiaa, mutta samaan aikaan vahvistaa toisia, yhtä haitallisia stereotypioita. Tämä on jostain syystä Skamia hehkuttavalle yleisölle ihan fine.

Keskeiset stereotypioiden rikkomiset liittyvät tässä kaudessa luonnollisesti Sanan hahmoon, joka alun perin profiloituikin (vain?) stereotypioiden vastaisena hahmona. Hänen hahmonkehityksensä ja perusluonteensa hylättiin kausien kaksi ja kolme ajaksi, ja vasta nyt neljännessä ja Sanalle omistetussa kaudessa näita osa-alueita alettiin viedä eteenpäin. 

Mikä on siinä mielessä hyvä, että vaikka Vilden syömishäiriökuvaus olisikin varmaan ollut ihan mukiinmenevä, on niitä tarinoita kulttuuri väärällään - kaunis, menestyvä tyttö kantaakin vaarallista salaisuutta ja niin edespäin - mutta itse en juuri ole törmännyt Pohjoismaassa elävän muslimitytön arjen kuvauksiin, ja niissä harvoissakin kantava teema on ollut pako uskonnon kuristavuudesta. 

Vakkarijengi kasassa.

Toki myös Sana käy läpi suhdettaan uskontoon, mikä on toisaalta ihan peruskauraa kenelle tahansa tuonikäiselle uskovalle nuorelle uskonnosta riippumatta. Kiinnostavasti nämä pohdinnat antavat myös pohjan Sanan sisäisille ristiriidoille, kun hän yrittää seurata uskontonsa arvomaailmaa ja toisaalta oma kunnianhimo ja rasismin kohtaamisen aikaansaama huonommuuden tunne vetävät tekemään asioita, jotka ovat hänen arvojensa vastaisia. Skamissa on käsitelty moraalikysymyksiä aiemminkin pääjuonen osana. 

Kiinnostavasti - ja suurena plussana edellisiin sarjan kausiin - on tässä viimeisessä kaudessa näytetty myös vanhemman ja teinin suhdetta arvokasvatuksen kysymyksissä. Sanan äiti oli sarjan selkeästi uskottavin aikuishahmo ja vanhemman rooli nuoren oman itsen etsinnässä oli minusta se palikka, jota tämä sarja oli kaivannutkin. En tiedä mikä ihmeen Hollywood-tauti tai joku muu nuortensarjasyndrooma Skamilla on aiemmin ollut, kun kaikki muut hahmot eivät käytännössä ole juuri koskaan tekemisissä vanhempiensa kanssa. Nyt sarja sai ihan uudella tavalla uskottavuutta ja arkisuutta, mistä pidin. 

Sanan äidin kautta päästään myös näkemään Sanan kommentteja omasta suhteestaan uskontoon. Hän haluaa tulevan poikaystävänsä olevan "hyvä muslimi" eli toteuttavan uskonnon henkeä. Sana on onnessaan luultuaan löytäneensä sellaisen Yousefista (Cengiz Al), mutta sitten käykin ilmi, että asia ei ole aivan kuten hän oli kuvitellut. Uudistamalla "järki vai tunteet" -fraasin muotoon "arvot vai tunteet" tiivistää Sanan ongelmat seurustelurintamalla ja oikeastaan kaikilla muillakin rintamilla. 

Ensimmäisen kerran siis Skamin naispäähenkilöllä on joitakin muitakin arvoja kuin olla suosittu ja olla (mahdollisimman hyvännäköisten ja suosittujen) poikien mieleen. Siten Sanan arjen seuraaminen oli paljon, paljon samastuttavampaa kuin yhdenkään muun Skamin hahmon. Tai ehkä kotona viihtyvä ja eksentrinen Linn (Rakel Øfsti Nesje) silti puhuttelee vielä enemmän. Mutta yhtä kaikki, kysymykset suosituksi pääsemisestä ovat ainakin itselleni olleet jo teini-iässä irrelevantteja, kun taas omia arvoja ja mahdollisen seurustelukumppanin arvomaailmalle asetettuja kriteerejä on tullut pohdittua paljon. 

Ihastuksia kevätillassa.

Sarjassa oli kuvattu oikein hyvin lukiolaisten puistattavaa sosiaalista piiriä. Tulevat omat lukiomuistot kylmäävinä takaisin, kun seuraa Skamin neloskauden teiniprinsessalaumojen keskinäisen nokkimisjärjestyksen selvittelyä, älytöntä juoruilua ja puolihuolimatonta rasismia ja ylipäätään töykeyttä ja ahdasmielisyyttä. Tai ei sillä, että olisin itse rasismia ikinä kokenut, mutta sarjassa esitetty syrjintä oli minusta hyvin uskottavan oloista. Korjatkoon joku, jolla on toinen kokemus. 

Sanan halu näyttää kaikille - etenkin syrjijöilleen - osoittautuu hänen suurimmaksi vastustajakseen, joka saa hänet tekemään omien arvojensa vastaisia tekoja. Skamin armahtavan maailmankuvan myötä hän kuitenkin myös katuu ja pyytää anteeksi tekojaan, minkä Sana on osannut jo aiemmissa kausissa. Tosin teiniprinsessat eivät muistaakseni koskaan pyydä suoraan anteeksi, heidän osaltaan asia vain jotenkin unohtuu tai tulee kuitatuksi yleisemmällä sovun solmimisella. Syrjintää käytetään ikään kuin juonen käynnistävänä mekanismina eikä niinkään ihmissuhdedynamiikkana, mikä on vähän mälsää. 

Tarkoituksena lienee siis ollut käsitellä juuri Sanan kehittymistä ihmisenä, mihin syrjintä antaa vain kimmokkeen. Katsoja voi aavistella, ettei Sana ehkäpä enää tulevaisuudessa niin kärkkäästi lähde kompensoimaan pomottamisella ja "voittamisella" näyttääkseen muille, mutta sitä katsoja ei saa koskaan tietää, muuttuuko hänen suhtautumisensa syrjintätilanteessa - huomauttaako hän vaikka prinsessoille jatkossa, että nyt kyllä sanoit asiattomasti? Vai haluaako sarja kertoa että jee, näin Sanasta tuli immuuni rasismille ja nyt hän ei enää ikinä reagoi loukkaavaan puheeseen, jihuu. Niinpä, harmillisesti, tämänkään aiheen käsittelyä ei aivan täysin viety loppuun. 

Sanan kaksi keskeistä juonta ovat siis Yousef-juoni ja teiniprinsessa-juoni, joita yhdistää hänen tuttu kaveriporukkansa. Noora ja Even (Henrik Holm) sotkevat Yousef-juonta hieman venytetyn makuisesti ja Eva ja Vilde osallistuvat enemmän teiniprinsessojen kesytykseen. Kuten aiemmissakin kausissa, ei-päähenkilöiden hahmonkehitys pysäytetään täysin riippumatta ruutuajasta. Evasta on ehkä tullut hieman pinnallisempi, Vildestä seurustelusuhteensa myötä neuroottisempi ja Noora ei ole muuttunut miksikään. 

Neljänteen kauteen mennessä sarjan tekijät hoksasivat, että bileteineilläkin voi olla perhe.

Chris ei suoranaisesti kytkeydy kumpaankaan juoneen suoraan, ja hänen keskeinen toimintansa on edelleen pukeutua räväkästi. Tällä kaudella Chrisin tärkeimpänä tehtävänä on olla Sanan tukena - ystävyys, josta ei kyllä ollut juuri mitään tietoa ennen tätä kautta. Toki Sana esiteltiin ensimmäisessä kaudessa juuri Chrisin tuttuna tai kaverina, mutta montaa sanaa hahmot eivät ole kyllä sarjan aikana vaihtaneet ennen tätä neljättä kautta. 

Chrisiä ja Sanaa yhdistää lähinnä se, että he aloittivat comic relief -tyyppisinä hahmoina. Sana päätettiin kasvattaa siitä roolista pois, mutta Chris aloitti ja lopetti aivan yhtä yhdentekevänä hahmona. Hän on edelleen neljännessä kaudessa sarjan päättyessä se "iso" hassu tyttö, jonka elämäntehtävänä on olla kauniimpien ja kunnianhimoisempien ystävättäriensä olkapäänä. Jälleen piste haitallisten stereotypioiden vahvistamistamispottiin.

Kauden tärkeimmät uudet hahmot ovat jo mainittu love interest Yousef, joka on astetta mielenkiintoisempi hahmo Skamin kiiltokuvapoikien joukossa. Hän on tietysti komea ja hyvätapainen, mutta hänen ja Sanan käymät keskustelut ovat jälleen astetta laadukkaampia kuin Evan tai Nooran suhteissa käyty "olet kiva ja seksikäs" -puheet. (Toki Nooralla oli myös niitä "miksi valehtelit/tappelit/katosit/jne." -keskusteluja, mutta siitä lisää hetken kuluttua.)

Yousef ja Sana puhuvat arvoista ja toki myös niistä arkisista hauskuuksista, mutta ensimmäistä kertaa sarjan historiassa siis toisiinsa kiintynyt pari puhuu elämäntavoitteistaan ja arvoistaan - asioita, joista on tärkeä puhua suhteen alussa. Varsin ironisesti juuri tämän romanssin loppu on varsin erilainen kuin Nooran tai Evan suhteet, jotka perustuvat lähinnä vetovoimalle. Romanssi oli siis astetta vivahteikkaampi ja iloinen yllätys tämän kauden sisällöissä. 

Toinen keskeinen uusi hahmo oli Sanan veli Elias (Simo Mohamed Elhdbabi), jonka kavereineen Sana näkee edustavan juuri sitä miestyyppiä, josta hän ei pidä. Toisaalta sitten taas Yousef on myös alkujaan Eliaksen ystävä, ja siten veljen kaverijengi on kätevä tapa saada Sana ja Yousef tapaamaan usein. Elias saa lopulta myös muutamia lieviä persoonallisuuden piirteitä, mutta pääosin hän on vain malliesimerkki "ärsyttävä veli" -kuviosta.  

Sana ja minä katsoimme Eskildin hahmoa samoin ilmein.

Valitettavasti kauden pettymyksiin kuului Nooran ja Williamin (Thomas Hayes) epäterveen ja epätasapainoisen suhteen palauttaminen "happily ever after" -tilaan edellisten kauden kipuilujen jälkeen. Niin epäloogisia kuin ne kipuilut olivatkin, tässä yhteiskunnassa, jossa naiset edelleen opetetaan miellyttämään kaikkia kanssaihmisiään ja vähättelemään omia rajojaan, tytön päätyminen "onnelliseen" suhteeseen manipuloivan, henkistä väkivaltaa käyttävän ja arvaamattoman pojan kanssa on vastenmielinen ja vaarallinen viesti. 

Silloin ei auta, vaikka se poika olisi kuinka komea, sosiaalisesti menestynyt ja varakas. En olisi kyllä ikinä uskonut, että Skamin tuotantotiimin mielestä vaikkapa ne varallisuus ja komeus millään tavalla korvaisivat suhteessa kunnioituksen ja hyvän puheyhteyden. Aivan niin kuin joku abstrakti "rakkaus" vain hyvittäisi kaiken, vaikka se "rakkaus" ei ilmene sitten niin millään tavalla, esim. toisen rajojen kunnioittamisena tai rehellisyytenä. Hyi olkoon. Tämän iljettävän juonilinjan myötä Nooran karismakin on rapissut näin neloskauden aikana. 

Lisää pettymyksiä tarjosi jälleen Eskild (Carl Martin Eggesbø), mutta myös Even. Jokaisen kohtauksen ja melkeinpä joka repliikinkin täytyy jotenkin korostaa Eskildin homoutta tai Evenin mielenterveysongelmia. Ja Linn ei enää ollut ainoastaan kotona viihtyvä ja eksentrinen, vaan suorastaan karmivan outo. Koska, totta kai, nämä piirteet aina korreloivat. 

Voin kuvitellä sarjan tekijöiden iloisina nyökytelleen, että kyllä nyt on on variaatiota hahmokaartissa, kun tämän yhden hahmon ainoa piirre on camp-henkisyys, tämän toisen mielenterveysongelmat ja kolmas on pelottavan kummallinen, kun ei biletä. Tietenkään Evenillä, Eskildillä tai Linnillä ei ollut ihan hirveästi repliikkejä tässä kaudessa, mutta joka ainoa liittyi jollakin tavalla heidän yksittäiseen piirteeseensä. He siis olivat ja pysyivät karikatyyreinä, ja aika rumina ja vahingollisina sellaisina. 

Teiniprinsessoihin ryhtiä laittamassa.

Kaikesta huolimatta neljäs ja viimeinen kausi oli ehkäpä parhaita Skamin kausia - osin siksi, että Eskildillä, Linnillä, Nooralla ja Williamilla oli niin pienet roolit, että heidän sarjaan tuomansa myrkyn määrä pysyi siedettävällä tasolla. Sanan omat juonilinjat olivat miltei alusta loppuun onnistuneita, vaikka välillä jostakin törröttikin hieman juonenpätkää osoituksena siitä, että sarjassa oli yritetty enemmän kuin oli lopulta jaksettu miettiä. 

Ja toki, edelleenkin Skamin hahmojen dialogi on arkista ja uskottavaa, ja näyttelijät sopivat rooleihinsa. Harmillisesti monista niistä rooleista on kausien aikana muotoutunut pelkkiä tyhjiä karikatyyrejä. Skamissa alun perin puhutteli arkisuus ja uskottavuus, ja joltain osin nämä piirteet ovat säilyneet koko sarjan kaikkien kausien lävitse. Mutta jollakin tavalla silti Skam tuntuu näin kokonaisuutena sellaiselta sarjalta, jota en lähtisi katsomaan enää uudestaan. Oli ihan kiinnostavaa katsoa se kerran, mutta mitään niin ikimuistoista ja ylettömän hyvää ei siinä ollut, että näkisin uusintakatselun houkuttavan edes tulevaisuudessa. 

Hyvää: Ensimmäinen ei-varman-päälle vaihtoehto, harvinaisen terveellinen romanssi Skamin mittapuulla, Skamin parasta henkeä on säilynyt

Huonoa: Aivan yhtä ikäviä stereotypioita kuin aiemmin, rasismi-juonta ei viety loppuun, omat lukiotraumat heräsivät


KAUDET: 1 | 2 | 3 | 4

---

SKAM
2017
NRK, Norja
Kieli: Norja
Jaksot: 10
Jakson kesto: 20-30 min
Ikäraja: 12

Kommentit

Kuukauden luetuimmat