Øyevitne (Todistaja)


Jo joku tovi on vierähtänyt siitä, kun katsoin tämän norjalaisen nordic noir -sarjan. Toistaiseksi se on ainoa norjalainen lajinsa edustaja, jonka olen katsonut, mutta mitä ilmeisimmin Norjassa on otettu lajityypin suosio vakavasti ja analysoitu kaikki nordic noirin keskeiset rakennuspalikat, jonka jälkeen on voitu sitten tehdä tällainen suorastaan tyylipuhdas edustaja. 

Vaikka Todistajassakin on shokeeraavia kohtia, toistaiseksi se lienee ollut vähiten mässäilevä sarja lajityypissään - vertailukohtana ollen siis koko nordic noir -historiani eli ruotsalainen Nousuvesi, ruotsalais-tanskalainen Silta ja kotimaan ihme Sorjonen - minkä voin sanoa olevan suorastaan ilahduttavaa. Rikossarjana ja vieläpä noir-tyyppisenä se ei silti mikään hyvän mielen pläjäys ole, mutta houkuttelee katsojaa alati tiukentuvalla jännityksellä ja hahmoilla, joihin on selkeästi panostettu.

Olin alun perin sitä mieltä, että Todistaja on paras näkemäni nordic noir -sarja, mutta Sillan kolmas kausi oli hahmodynamiikoissaan niin tehokas, että epäröin hetken. Todistaja selvisi kuitenkin voittajaksi, sillä Sillan murhatapaukset ovat jo oikeastaan ensimmäisestä kaudesta asti alkaneet olla paikoin vähän liikaa. En halua miettiä illat pääksytykseen eri tapoja runnella ihmisruumista. Vaikka Todistajassakin oli niin sanotusti tosi kyseessä ja monesti sai olla penkin reunalla, oli painotus psykologisen pihtiliikkeen tekemisessä, ei järkyttämisessä.

Visit Oslo.

Toisin kuin useimmissa nordic noireissa, Todistajassa juonen keskiössä olevat hahmot ovat nuoria. Teini-ikäiset Philip (Axel Bøyum) ja Henning (Odin Waage) ovat sarjan nimessäkin mainittuja väkivaltaisen kohtauksen todistajia, ja vaikka he eivät kaiken järjen mukaan osallistukaan rikoksen selvittämiseen - ja hyvä niin - heidän tarinaansa ja omia kamppailujaan kuljetetaan sarjan lävitse mukana. Näistä keskeisin on murhan selvittelyä häiritsevä nolostelu, kun pojista ei saada oikeaa todistajanlausuntoa ulos. Lisäksi pojat sotkevat todistusaineistoa hätäpäissään, mikä luo omia vääriä raiteitaan tutkinnalle. 

Erityisesti Henningiä karmii ajatus siitä, että oikean silminnäkijäkertomuksen mukana esiin tulisi myös kuhertelu Philipin kanssa. Tämä kaapistatulon kipuilu on Henningin hahmon keskeisin juonilinja, tosin loppupuolella murhaajan päästessä selville todistajista alkaa myös Henningin rooli juonen keskiössä olevassa rikostapauksessa korostua. Sopiva uppoutuminen teiniangstiin unohtamatta jutun keskeistä juonta, siis.

Philip ei pääse vaikeuksitta hänkään. Suhde Henningiin ja sijaisperheeseen, jota luotsaa topakka poliisipäällikkö Helen Sikkeland (Anneke von der Lippe), ovat välillä myrskyisiäkin silminnäkijäkokemuksen ja yleisen teiniyden vuoksi. Lisäksi Philipin elämää varjostaa huoli laitoksessa viruvasta äidistä, vaikka Philipillä kaikki sijaisvanhempien luona hyvin onkin. Varsin onnistuneesti poikien kamppailut itsensä ja ihmissuhteidensa kanssa antavat vastapainoa sille lajityypin ytimessä olevalle rikoksenselvitykselle.

Philip, Henning & rikospaikka.

Tavallisesti rikossarjoissa seurataan rikoksen ratkaisijoita, niin Todistajassakin. Rikostiimin muodostavat Helen, hänen muutama alaisensa sekä Oslon rikospoliisista tulleet vahvistukset - syrjäkylällä tapahtunut epäilyttävä murha kun antaa syytä epäillä suurempia kuvioita. Helen nousee yhdeksi sarjan neljästä päähenkilöstä, ja hänen tasapainotteluaan uran, perheen ja Oslon-yhteistyökuvioiden kanssa seurataan huolellisesti. Helen on hahmona kiinnostava ja vakuuttava, joten hänen pulmiaan seuraa yhtä mielellään ellei vielä mieluummin kuin Philipin ja Henningin teiniangsteja.

Neljäs keskeisistä hahmoista, jolla on oma syvempi tarinalinjansa, on rikostutkija Camilla (Yngvild Støen Grotmol). Sääntörikkomuksiin sortuva ja osin vain epäonninen Camilla yrittää selviytyä työympäristön paineiden ja henkilökohtaisen elämän haasteiden kanssa. Hänen huonot valintansa heijastuvat paitsi rikostutkintaan myös hänen sisarensa Sirin (Mariann Hole) arkeen. Siri on varsin syvissä vesissä moottoripyöräjengiläisen vaimona ja pienen lapsen kanssa. Kun rikoksen langat johtavat kohti samaa jengiä, joutuu Camilla hankalaan välikäteen ja jälki on sen mukaista. Helen ei myöskään aina tunnu ymmärtävän Camillan tempauksia.

Selkeästi sarjassa siis toistuu kuvio, jossa joka perheessä on jäsen, jota pitää tukea tavallista enemmän: Philip haluaa tukea välittävänä poikana laitoksessa olevaa äitiään, Helen puolestaan sijaisvanhempana Philipiä, Camilla taas nuorempaa sisartaan tämän vaarallisissa sosiaalisissa ympyröissä. Kaikki huolenpidon kohteet myös vakuuttavat myös tiukasti, että eivät tarvitse paapomista, mikä sitten osoittautuu kuitenkin vääräksi.


Nordicia ja noiria yhdessä kuvassa.

Tavallaan pidän siitä, että nordic noirissa nähdään näin paljon myötätuntoa ja lämpimiä ihmissuhteita, vaikka niissä kaikissa onkin ryppynsä. Ylipäätään nordic noirien tavallisesti niin karusta ihmiskuvasta on tässä sarjassa pilkahduksen verran pehmeämpi versio. Samalla silti epätasapainoisten ihmissuhteiden esittäminen näin runsaissa määrin tekee paitsi hahmosuhteista jonkin verran yksitoikkoisia myös tuntuu välillä hieman halvalta keinolta rakentaa sitä genreen kuuluvaa noir-osuutta. Ei tätä seikkaa kovin paljon alleviivata, joten ei se katsomiskokemusta juuri huonontanut, mutta eipä parantanutkaan.

Ehkä eniten alleviivausta on sarjan kolmannessa teini-ikäisessä hahmossa, Zanassa (Tehilla Blad). Hänen juonilinjassaan on paljon hämyjä, jotka pitävät katsojan jännitystä yllä pitkin sarjaa. Zanasta ei oikein koskaan saada tietää kovin paljoa, mikä tietyllä tavalla saa hänet poistumaan sarjasta miltei yhtä mysteerinä kuin hän siihen ilmaantuikin. Irrallaan juonesta Zana ei ole, mutta hän on ennemmin juonta edistävä väline kuin kokonainen hahmo.

Itse jahdattava päärikollinen on tietyllä tavalla paljon vaisumpi kuin monen muun nordic noirin vuosikausia katkeroituneet tai kärsineet rikollisnerot. Hän vaikuttaa vain yksinkertaisesti psykopaattiselta hahmolta, jolla on armoton pokerinaama ja teräksiset hermot. Hänen päänsä sisälle ei kuitenkaan päästä eikä oikeastaan pyritäkään sarjan aikana, mikä tavallaan latistaa hahmon: hän on täysin epäinhimillinen, konemainen hahmo, joka voi tehdä mitä tahansa. Tietysti tällainen ennakkoasetelma antaa sarjan loppupuolelle hurjasti painetta, mutta ei lopulta onnistu antamaan käsiteltäviin teemoihin mitään lisäystä. 


Päristelyä.

Murhaaja tuntuu näin jälkeenpäin ajateltuna melkeinpä vain virikkeenä, joka antoi hahmoille tilaisuuden kehittyä ihmisinä. Murhaajan hahmo on aika iso tykki otettavaksi esiin vain sellaista tarkoitusta varten. Ehkä sarjan tehnyt tiimi olisi silti ollut parhaimmillaan tehdessään pelkkää ihmissuhdedraamaa, ilman rikosjuonta? Mutta ehkä se on aina muodissa, nordic noir -huumassa tulee varmaankin sitten takoa, kun rauta on kuumaa. 

Sarjassa on myös paljon sivuhahmoja, joihin on kuhunkin saatu riittävästi persoonaa, väriä ja uskottavuutta, jotta he eivät tunnu jäykiltä, juonta varten olemassa olevilta palikoilta. Yksi keskeisistä on Helenin ja Camillan tutkimusryhmän täydentävä Lars (Tobias Santelmann), joka huolehtii Camillan ohella  käytännön kenttämäiskinnöistä, soluttautumisista ja yleisestä viivojen yhdistelystä.

Yleisesti ottaen Todistajassa on oikein hyvät tuotantoarvot: leikkaus, ohjaus, puvustus ja äänimaailma toimivat moitteetta. Näyttelijäntyö on kauttaaltaan laadukasta, ja sarja on ilmeisesti saanut näyttelijäntyöstään ihan palkintoehdokkuuksia. Sarjan tunnussävelmäksi oli valittu se välttämätön "hipsterimusiikki", mutta muuten en kyllä muista käytetyistä musiikeistä hölkäsen pöläystä: oletan, että ne rakensivat saumattomasti kohtausten tunnelmaa. Perustoimivaa ilman sen suurempia kunnianhimoja, mikä ei ole kovin suuri synti keskimääräiselle TV-viihteelle, jos synti lainkaan.

Poliisille juttelua sopivan hämärässä ympäristössä.

Yhteenvetona Todistaja on nordic noirien kärkeä, ainakin oman katselukokemukseni perusteella. Hahmojen väliset suhteet ovat uskottavia, heidän henkilökohtaiset kamppailunsa kiinnostavat ja keskeinen rikosjuonikin on suhteellisen uskottava ainakin nordic noirien mittapuulla. Synkkähän sarja on, ja jos genre ei nappaa, tämäkään tuskin muotoutuu poikkeukseksi. Jos taas genre maistuu, on tämä siellä must-osastolla. En kyllä minkään muun nordic noirin kohdalla muista jännittäneeni tuolin reunalla samalla tavalla kuin Todistajaa katsoessa.

Hyvää: Aidosti jännittävä tunnelma, sopivasti hämäyksiä, ei liian övereitä murhia

Huonoa: Aina se iänikuinen psykopaattirikollinen

---

Øyevitne / Todistaja
2014
NRK, Norja
Kieli: Norja
Jaksot: 6
Jakson pituus: 60 min
Ikäraja: 16

Kommentit

Kuukauden luetuimmat