Skam | Kausi 2


Skamin ensimmäistä kautta on kehuttu yleisesti hyvin realistiseksi, sympaattiseksi, hyväntuuliseksi, tärkeitä asioita käsitteleväksi ja kaikin puolin valloittavaksi esitykseksi lukiolaisten elämästä. Jostain selittämättömästä syystä kakkoskaudella sarjan tekijät näyttävät päättäneen, että jo riittää. Pidetään iki-ihanat näyttelijät ja uskottava dialogi, mutta juonesta askarrellaan sitten jotain tosi överiä. Niin tehtiin. Toisella kaudella päähenkilö on nimittäin ykköskaudella hurmannut Noora (Josefine Frida Pettersen), jonka rakkaussuhteeseen on haettu inspiraatiota geneerisimmästä Young Adult -fiktiosta.  Koska tällaisestahan nuoret tykkäävät, eiköstä niin.

Pohdittakoon muuten tässä välissä, miksi koko TV-sarja usein leimataan ensimmäisen kauden perusteella niin hyvässä kuin pahassa. Olen ihmetellyt tätä viime aikoina erilaisia Skam-arvioita lukiessani. Useimmissa teksteissä puhutaan kahdesta ensimmäisestä kaudesta tekemättä mitään eroa niiden välille. Mielestäni erottelu kuitenkin olisi tarpeellista, sillä kaudet eroavat toisistaan aika lailla. Skamin 2. kausi kun ei ole hyvällä tahdollakaan enää juoneltaan "realistinen", mutta silti Skamia hehkutetaan uskottavuudesta edelleen.


Skamin ykköskausi ei ollut täysin ongelmaton sekään, mutta siinä sentään oli aidosti sykähdyttävää arkipäiväisyyttä. Päähenkilö Evan (Lisa Teige) ongelmat olivat sellaisia, joita voisi ihan oikeasti uskoa jollakin lukiolaisella olevan. Eva oli oikeastaan itsekin sellainen tyttö, jonka voisi kuvitella tunteneensa tai jopa tunsi lukioikäisenä. Tämä sarjan ytimessä oleva seikka on päätetty muuttaa toiseen kauteen ja sen sijaan esittää epäterveitä ihmissuhteita hiuksia nostattavan romantisoidussa valossa. Vaikka näyttelijät tekevät työnsä yhtä luonteikkaasti ja luontevasti kuin ennenkin, en jotenkin päässyt yli siitä, kuinka karmeaa henkistä väkivaltaa ja manipulointia sarjassa esitettiin ilman minkäänlaista kyseenalaistamista. Kaikkien näiden "ulkoisten vaikeuksien" lopuksi ajelehdittiin - kuvainnollisesti - ihanalla ruusunpunaisella pilvellä auringonlaskuun.

Nuorena on erityisen altis vaikutteille, ja manipuloiva kumppani voi aiheuttaa tuhoa koko loppuelämän ajaksi. Jos kerran nuoret olivat innostuneet tekemään enemmän rikosilmoituksia seksuaalisesta häirinnästä sarjan innoittamina, miksi he eivät sitten uskoisi, että "kaikki on hyvin", vaikka poikaystävä onkin kontrolloiva, väkivaltainen valehtelija. Ja kyllä, puhun nyt unelmapari Noorasta ja Williamista (Thomas Hayes). Suosittelisin jokaista, joka itsensä tuollaisesta ihmissuhteesta löytää, googlettamaan pikaisesti "henkinen väkivalta", ennen kuin ajatukset alkavat vääristyä siihen suuntaan, että ehkä tuollainen käytös onkin oikeutettua. Ei se koskaan ole
Skam, Noora ja William
Mitä enemmän toisen elämää rajoittaa, sen romanttisempaa. Eiku...

Nyt kun olen saanut tämän pahimmän järkytyksen sydämeltäni, voin jatkaa väittämällä, että kakkoskausi ei muutenkaan ole yhtä hyvä kuin ykköskausi. Minun mielestäni, siis. Hahmonkehityksessä tapahtuu jonkinlainen ihmeellinen notkahdus ja puolet ensimmäisen kauden tapahtumista unohdetaan. Toisaalta on mahdollista tulkita tämä muistinmenetys teiniyteen kuuluvana kehittymisenä ja toisaalta omien valintojen uudelleenarviointina. Teininä kun aina tunsi olevansa niin valtavan paljon isompi ja kokeneempi kuin puoli vuotta aiemmin. Esimerkiksi Eva haluaisi sutinaa koulun suosituimpiin poikiin kuuluvan Chrisin (Herman Tømmeraas) kanssa, vaikka edellisessä kaudessa taivutteli Chrisin tyttöystävän ottamaan eron, kun Chris käyttäytyi niin törkeästi. Se on nyt menneen talven lumia.

Mutta ei Skamin kakkoskausi sentään ihan surkea ollut. Nooran elämäntarina ei ehkä ole niitä kaikista tavallisimpia (psykologivanhemmat, joille lapsi on vain rasite heidän romanttisessa tarinassaan, muutto 15-vuotiaana yksin Espanjaan, jne.) mutta ei erikoisuus itsessään häirinnyt. Onhan sitä oikeastikin ihmisillä mitä mielikuvituksellisimpia taustoja. Parasta tässäkin kaudessa oli Nooran ja hänen kavereidensa vuorovaikutus arjen tilanteissa, joissa nämä teinit olivat hyvin teinejä ja puhuivat kaikesta mahdollisesta. Yksi Skamin hienoimmista onnistumisista onkin saada katsoja kiinnostumaan siitä, miten hahmoille käy.

Noora itse on tässäkin kaudessa yhtä sädehtivä kuin edellisessä. Omista vaikeuksistaan huolimatta hän ottaa aina muut huomioon, väsymättä, ja sanoo aina täsmälleen niin kuin asiat ovat, ilman epävarmuuksia. Noora saa tosin kokea muutamia kolauksia Williamin taholta, mutta nekin hän ottaa rakentavasti puheeksi. Vaikka Noora tekisi väärin, hänelle ei kukaan hahmoista viitsi olla edes harmissaan, koska hän on niin ihana. Tämänkään seikan realistisuudesta en ole varma, mutta tavallaan tässä on tuhlattu harmillisesti potentiaalia nuoruuteen kuuluvan kehityksen kuvaamiseen. Evan tarina ykköskaudella käsitteli omien puutteiden kohtaamista ja niiden kanssa elämään opettelua, Noora taas lähinnä reagoi Williamin tai muiden hahmojen tekemisiin eikä niinkään kehity itse.

Tavallaan Nooran suorapuheisuus, moraalinen selkäranka ja lievä omalaatuisuus saivat ainakin ykköskaudessa sympatiani puolelleen ja olin ilahtunut siitä, että toinen kausi kertoo hänestä. Nooraa ei silti kakkoskaudessa syvennetty juurikaan ykköskaudesta. Uutta oli vain hänen tapansa pitää murheensa pitkälti sisällään, mikä on tavallaan loogistakin. Aiemmin on näyttänyt siltä, että Nooralla ei huolia ole, mikä osoittautui ilahduttavasti vääräksi ja antoi Nooralle annoksen inhimillisyyttä kaiken sen onnistumisen, varhaiskypsyyden ja pettämättömän vahvuuden keskellä.

Skam, Noora
Tässäkin kaudessa viestejä sinkoilee.

Koska Noora ei asu vanhempiensa luona - tai edes talossa, josta vanhemmat ovat poissa jatkuvasti, kuten Eva - yhdeksi keskeiseksi näyttämöksi nousee Nooran kimppakämppä. Uusina hahmoina esitellään siten Nooran kämppikset, Eskild (Carl Martin Eggesbø) ja Linn (Rakel Øfsti Nesje). Linn on hyvin vetäytyvä ja muista vähät välittävä mörrimöykky, Eskild puolestaan seksisuhteitaan avoimesti ruotiva homomies. Kumpaakin hahmoa käytetään pääsääntöisesti punchline-tyyppisesti tai sitten Nooran ihmissuhteiden heijastuspintana. Sekä Linn että Eskild ovat hahmoina yhtä sympaattisia kuin sarjan muutkin hahmot (Williamia ja hänen veljeään lukuun ottamatta), mutta kaikki hahmojen potentiaali haaskataan geneerisimmän kautta.

Joko kaikki ihmettelevät yhdessä, mitä Linn on jättänyt tekemättä, tai että onko hän muka kerrankin tehnyt jotain. Tai sitten Noora viettää pitkäveteistä koti-iltaa Linnin seurassa. Eskild puolestaan viljelee kaksimielisyyksiä, arvuuttelee, ketkä kaikki ovat homoja ja yllättää Nooran seksikumppaneillaan. Eskildiä sentään syvennetään Linniä enemmän, joskin lähinnä Nooran yli-innokkaan luotetun rooliin. (Mikä muukaan heteronaisen ja homomiehen suhde voisikaan olla. Jos olisi halunnut enemmän sävyjä, olisi joutunut irrottautumaan stereotypioista, ja kuka sellaista haluaisi tehdä?) Tavallisimmin Eskild vain hypähtää Nooran huoneeseen ja alkaa udella Nooran asioista. Toiseen suuntaan kiinnostus ei kulje.

Stereotypioista puheenollen. Vaikka sarjan ensimmäinen kausikaan ei niistä täysin irtisanoutunut, kakkoskauteen niitä on lisätty roppakaupalla. Samalla edellisen kauden stereotypioita rikkovat piirteet on tässä kaudessa jätetty harmillisesti pois. Esimerkiksi Sana (Iman Meskini) on näköjään töksäytellyt tarpeeksi ensimmäisellä kaudella, joten hän voi olla tämän kauden melkein kokonaan hiljaa, mistä lisää myöhemmin. Noora näemmä itsenäisenä naisena ja jonkinlaisena feministinäkin salaa haaveilee epätasa-arvoisesta parisuhteesta, jossa toinen osapuoli saa sanella senkin, miten hänen kuuluu ajatella. En tiedä, mitä iloa tällaisista stereotypioista on olevinaan, mutta ehkä ne nopeuttavat käsikirjoitusvaihetta, kun ei tarvitse ajatella itse.

Kakkoskauden uusia laajempia kuvioita ovat koulun sisäiset jengit, Penetrators (johon kuuluvat Chris ja William) sekä Yakuza (johon Evan entinen poikaystävä Jonas (Marlon Valdés Langeland) kuuluu). Näiden ryhmien välienselvittelyt tuottavat myös kaikenlaista kränää ja kuviota, muun muassa tappelussa tehdyn pahoinpitelyn. Nimittäin Williamin tekemän pahoinpitelyn. William selittää, että kaveriporukka on hänelle kuin perhe. Noora ei aluksi ilahdu, mutta lopulta kuitenkin pääsee asian ylitse, eikä Williamiakaan lain koura lopulta tavoita. Kaikki on siis hyvin. Jengi esitetäänkin yhtäkkiä puhtaan positiivisena asiana, kun se paljastuu rikkaan, komean, salaperäisen ja kärsivän "pahan pojan" tukiverkostoksi. En sano tästäkään mitään. Joku ovela voi ehkä arvata, mitä ajattelen.

Skam, William, Chris
Koulun kovimmat jätkät tunnistaa hienosta autosta, muotivaatteista ja mukiloidusta naamasta.

Sananen jos toinenkin vielä toisen kauden muista hahmoista. Aloitetaan Williamista, joka oikeuttaa käytöksen vaikealla lapsuudellaan. Ja tietysti sillä, että hänen psykopaattifiboja säteilevä vanhempi veljensä Nikolai (Fredrik Vildgren) on vielä paljon kauheampi. Kun Noora huomaa, että oikeastaan Williamin "hyväntahtoinen" kiristäminen, asioiden salailu ja muunnellun totuuden "lipsahdukset" eivät ole läheskään niin paha asia kuin vaikkapa alastonkuvilla kiristäminen ja kieltäytyminen kertomasta, onko harrastanut muistinsa menettäneen Nooran kanssa känni-irstailuja (kuten Williamin velipoika syntymäilkeyksissään meni tekemään), Nooran ei ole lainkaan niin vaikea enää hyväksyä pientä tai suurtakaan henkistä väkivaltaa. Eihän William ole siitä vastuussa. Ja ai niin, rakkaus. Ja onhan William komeakin. Ja jenginsä johtaja. Ja tietää mitä haluaa. Ja vielä rikaskin. Ja vampyy- Hetkinen, ei sittenkään. (Se olikin Twilight-sarja, toinen epäterveen parisuhteen monumentti. Kuka näitä erottaa.)
 
Pirteä ja hyväuskoisuudessaan söötti Vilde (Ulrikke Falch) jää tässä kaudessa ainoastaan Williamissa kiusallisesti riippuvaksi ihailijaksi, joka elättelee epärealistisia haaveita seurustelusuhteesta. Hän ei ilmeisesti hoksaa aluksi, että Nooralla ja Williamilla on kaikenlaista vispilänkauppaa, vaan pistää kaverinsa pohtimaan ihastustaan ja keinoja, joilla valloittaa tämä. Käytännössä Noora ja William ovat piilosilla suuren osan kaudesta, ja salaisuuden paljastuttua  Vilde pitää hämmästyttävän kypsän puheen siitä, kuinka ymmärsi kuvion kaiken aikaa ja että ei ole lainkaan katkera tai harmissaan Nooralle. Vaikuttavaa teiniltä, kun ei onnistuisi varmasti monelta aikuiseltakaan! Tavallaan tietysti opettavaista näyttää niitä terveitä reagointitapoja, jos kerran monet nuoret tätä sarjaa katsovat ja ottavat mallia, mutta tavallaan olisi ollut tilaisuus myös käsitellä torjutuksi tulemisen teemaa enemmänkin.

Sekä Sanalle että Chrisille (siis Nooran porukan Chrisille (Ina Svenningdal)) oli kummallekin tehty aika lailla yksi ainoa juonikuvio tähän kauteen. Sanalla se on kyräily koulun cooleimman muslimityttöporukan kanssa, mutta kyseinen alkuasetelma ei johtanut sen enempiin repliikkeihin tai edes tapahtumiin. Hahmonkehitys muutenkin tuntui hylätyn täysin. Tai oikeastaan se otti takapakkia. Sanan kärkevä sanailu ykköskaudessa oli jätetty muutamaa yksittäistä repliikkiä lukuun ottamatta kokonaan pois. Koko kaudessa taisi olla vain kaksi kohtausta, jossa hänellä oli enemmän kuin yksi repliikki, ja toinen niistä on Chrisin ja Sanan monimutkainen vedätys Evan, Vilden ja Nooran juksaamiseksi mökkilomalla. Tai ei tuo lukumäärä ainakaan kovin kaukana totuudesta ole. 

Jotenkin uskoa Sanan järkevyyteen myös romautti kohtaus, jossa hän taivutteli Nooran jatkamaan suhdetta Williamin kanssa huolimatta kaikista kamaluuksista, joita poika harrastaa. Koska ei väkivaltakaan niin pahaa ole, jos siihen on hyvä syy - vaikka pelko ja suuttumus - ja että ei pieni painostus haittaa, jos vain on painostumatta. No, voihan tämän ajatella vaikka siten, että Sanakaan ei ole täydellinen. Saati erehtymätön suhde-ekspertti teini-ikäisenä, vaikka hänet sellaiseksi erityisesti kakkoskaudessa on haluttu kehystää. Mutta silti on nähdäkseni vähän vaarallista sekoittaa keskenään ymmärtäminen ja hyväksyminen, mitä kohtaus vaivihkaa tekee.

Eskild setvimässä Nooran elämää.

Chrisin ainoaksi keskeiseksi juonenkäänteeksi puolestaan muodostuu ihastuminen alleviivatun outoon ja honteloon Kasper-poikaan (Arthur Hakalahti), jolle kaikki muut tytöt hymähtelevät huvittuneesti samalla, kun keikkuivat koulun suosituimpien - ja keskimääräistä komeampien - poikien kaulassa. Chris on muutenkin pelkistetty tässä kaudessa olemaan kummallinen, Sanan kanssa tai ilman. Se on harmi, sillä hänessä vaikuttaa olevan ainakin Nooran verran oman tien kulkijan potentiaalia ja hänen sisäisyyttään ei juurikaan ole sarjassa kuvattu. Hän on siis edelleen huumorihahmo, jonka taustaa ei syvennetä yhtään ja jonka humoristisuus perustuu siihen, että hän ei ole ulkoisesti yhtä korostetun naisellinen ja laiha kuin muut tyttöjoukon jäsenet. Osa huumorista myös perustuu hänen jekkuihinsa tai odottamattomiin mielipiteisiinsä. Viesti on selvä: erotu joukosta, niin et enää kuulu niihin tyttöihin, joiden kanssa halutaan olla. Ainoa keino saada läheisyyttä on etsiä joku muiden oudoksuma koulun ulkopuolelta.

Tai en väitä, etteikö Chris voisi oikeasti pitää Kasperista ja Kasper hänestä. Heillä on ihan varmasti terveempi parisuhde (tai säätösuhde, ihan miten vain) kuin unelmapari Nooralla ja Williamilla (siihen ei paljon tarvita). Mutta Evan ja Vilden laantumaton into metsästää suosituimpia ja komeimpia poikia sekä Nooran ihastus yhtä lailla suosittuun ja komeaan poikaan tuntuu sisältävän hiljaisen sanoman. Jos olet ahtaiden kauneusnormien mukainen, on absurdi ajatus edes huomata ketään muuta kuin noihin samoihin ahtaisiin normeihin kuuluvat kumppanit. Muut joutuvat "tyytymään" niihin, jotka eivät muille kelpaa. En oikein pidä tällaisesta sanomasta, enkä ole samaa mieltä sen kanssa. En myös pidä sitä(kään) terveenä esimerkkinä nuorille, jotka kipuilevat identiteettinsä kanssa. 

Tähän voi tietysti sanoa, ettei nuortensarjan tarvitse välttämättä olla opettavainen. No eipä kai, mutta ehkä niiden tekijöillä on myös tavallista suurempi vastuu siitä, miten asioita käsitellään. Esimerkiksi muistan jostakin lukeneeni, että Nooran ovela keino kampittaa alastonkuvilla kiristävä Nikolai uhkaamalla tätä rikosilmoituksella on rohkaissut monia nuoria tekemään ilmoituksen vastaavassa tilanteessa. Siten ehkä myös voisi toivoa, että ylipäätään nuoria haastettaisiin ajattelemaan itse - Skam tekee sitä jonkin verran, mutta ei ihan tarpeeksi kuitenkaan. Ja vielä vähemmän kakkoskaudella, jonka toivon jäävän yksittäiseksi notkahdukseksi.

Sarjan hahmot, sanottakoon, keskustelevat kylläkin monenlaisista nuorten elämää koskettavista jokapäiväisistä asioista. Ja vieläpä tavalla, jota on miellyttävää seurata. Hahmot myös kyseenalaistavat toistensa ajattelua ja pohtivat asioita omien päätelmiensä pohjalta. Monesti dialogissa on mietintätaukoja, jotka tekevät keskustelusta luontevan ja todenmukaisen oloista. Tämä olisi ja parhaimmillaan onkin sarjan paras tilaisuus käsitellä nuorten elämään liittyviä kysymyksiä ja ongelmia. Koska dialogia käsitellään niin hyvin ja kohtaukset tuntuvat luontevilta, harmillisimpia kohtia ovat ne, kun jotakin tärkeää jää kokonaan käsittelemättä. Tai kun haitallisilla stereotypioilla paikataan huoleti niitä kohtia, joissa olisi ollut tilaisuus vahvistaa nuorten katsojien itsetuntoa ja itsetuntemusta. 


Nooran tukiverkosto päivystää itsenäisyyspäivänäkin.
 
Skamin seuraavatkin kaudet pitää katsoa ihan jo mielenkiinnosta siihen, millaisia eksplisiittisiä ja implisiittisiä kannanottoja se tulevaisuudessa esittää. Kiinnostava formaatti, hyvät tuotantoarvot ja loppujen lopuksi pilkahteleva myönteisyys nuorten inhimillisyyttä kohtaan tekevät peruspaketista sen verran plussan puolelle menevän kokemuksen, että katselu on pääosin ihan mukavaa. Puhumattakaan hyvistä roolisuorituksista. Lisäksi vähän kyllä kiinnostaa tietää, keitä seuraavien kausien päähenkilöt ovat. Tämä on kai sitten se kuuluisa Skam-koukku.

Hyvää: Näyttelijänsuoritukset, uskottava dialogin kuljetus, vaikuttava teiniys

Huonoa: YA-fiktiojuoni, stereotypioiden kasvanut määrä, henkisen väkivallan romantisointi

 KAUDET: 1 | 2 | 3

---

Skam
2016
NRK, Norja
Kieli: Norja
Jaksot: 12
Jakson kesto: 20-50 min
Ikäraja: 12
 

Kommentit

Kuukauden luetuimmat