篤姫 (Princess Atsu)


Japanissa ovat historialliset sarjatkin vähän toisennäköisiä kuin mikä on vaikkapa BBC:n standardi. Paikallinen YLE, NHK, tuottaa vuosittain niin kutsuttuja Taiga drama -sarjoja eli viidenkymmenen jakson mittaisia historiallisia televisiodraamoja, jotka on miehitetty maan huippunäyttelijöillä. Sarjoja esitetään yksi per vuosi, yksi jakso kerran viikossa. Perinne on jatkunut jo vuodesta 1963. Päiväunissaan voi haaveilla näkevänsä vastaavia tuotantoja myös Euroopassa, mutta todennäköisesti turhaan.

Tämä huikea konsepti on nimittäin perinteikkyydestään huolimatta ajautunut ongelmiin. Television katsominen ei ole enää yhtä suosittu ajanviettotapa, ja katsojaprosentit ovat tippuneet vääjäämättä. Koska Taiga dramat käsittelevät oikeita historian tapahtumia ja henkilöitä, historiallisten aiheiden käyminen vähiin alkaa sekin olla jo aivan realistinen ongelma. Japanilaiset ovat erityisen viehtyneitä niin kutsuttuun Sengoku-kauteen (n. 1450-1600), joka on se geneerisin samuraiestetiikan ja keskenään rähinöitsevien klaanien aika ennen Japanin yhdistymistä seuraavaksi pariksi sadaksi vuodeksi Tokugawa-shogunaatin alle. Kun Taiga dramojen listaa katselee, voi huomata, että suunnilleen joka toinen sarjoista on Sengoku-settiä. 
  
篤姫 (romanisoituna Atsuhime) on Taiga draman järjestyksessä 47. suurtuotanto. Se kertoo 1800-luvulla eläneestä prinsessa Atsusta, joka seurasi aitiopaikalta Japanin avautumista monen sadan vuoden eristäytymisen jälkeen. Vaikka naiset eivät 1800-luvun Japanissa luonnollisesti osallistuneet virallisesti politiikkaan, Atsu oli kiinnostunut ja kyvykäs osallistumaan maan luotsaamiseen suurten muutosten aikakautena. Hänellä oli siihen myös mahdollisuus: hänet naitettiin Tokugawa-perheeseen 13. shogunin vaimoksi edistämään adoptioisänsä Shimazu Nariakiran tavoitteita avata Japani ulkomaailmalle keisarin puoltamasta isolationistisesta politiikasta huolimatta.
 
Käskynjako meneillään.

Taiga dramalle tyypillisesti sarja kertoo yhden henkilön koko elämän kaaren. Viidenkymmenen jakson pituus antaa paljon mahdollisuuksia syvälle hahmonkehitykselle sekä suvantoajoille. Sarja seuraa myös muutamaa muuta henkilöä, mutta päähenkilönä pysyy Atsu (Miyazaki Aoi, muutamassa ensimmäisessä jaksossa Nagai Honoka). Koska japanilaisiin perinteisiin kuului nimen vaihtaminen seremoniallisissa yhteyksissä, hahmo tunnetaan kokonaista kolmella nimellä: Katsu, joka on hänen syntymänimensä, Atsuhime, jonka hän saa adoption yhteydessä, sekä Tenshoin, joka hänestä tulee aviomiehen kuoltua. Alussa seurataan Atsun huoletonta lapsuutta Satsuma-provinssissa (nyk. Kagoshima prefektuuri), hänen kasvatustaan prinsessaksi tulevaa avioliittoa varten sekä lopulta sopeutumista shogunin vaimoksi, leskeksi ja suvun matriarkaksi.
 
Hahmot ovat aivan ehdottomasti sarjan sielu. Hahmona Atsu on samaan aikaan sekä tyttömäinen että karismaattinen, mitkä kaksi ominaisuutta leimaavat myös hahmon luonnetta. On mieletöntä, miten uskottavasti sama näyttelijä onnistuu suorituksissaan teini-ikäisestä 40-vuotiaaksi ilman, että hahmon perusluonne katoaa. Tiedonhaluisena, tarkkasilmäisenä ja hyväntahtoisena Atsun ohjenuora on joka tilanteessa ymmärtää kaikkia osapuolia, mikä hämmentää niin kovaksikeitetty pitkän linjan hallintopamppuja että laskelmoivia hovinaisia. Kääntöpuolena Atsu ei oikeastaan koskaan sovi täysin muiden joukkoon.

Hahmojen välistä dynamiikkaa on haastavaa kuvailla, ehkäpä siksi, että se poikkeaa länsimaisesta niin merkittävästi. Koska Japanissa edelleen vallitsee yhteisöllinen kulttuuri, yhteisöllisen kulttuurin kuvaaminen on varsin luontevaa (asia, joka muodostuu etenkin keskiaikaan sijoittuvien länsisarjojen kompastuskiveksi). Se lyö leimansa hahmojen välisiin suhteisiin, jotka perustuvat paitsi hierarkioille, myös sosiaalisten odotusten täyttämisen ja oman persoonan ilmaisemisen väliseen vuorovaikutukseen. Hahmojen tekemien valintojen perusteena ovat usein sosiaaliset odotukset ja hierarkian noudattaminen, mikä myös nähdään kunniallisena, viisaana ja ymmärrettävänä.

Sosiaalisen vuorovaikutuksen merkitys näkyy myös siinä, että kiinnostus on nimen omaan hahmojen välisissä suhteissa itseisarvoisesti, ei ainoastaan siinä, mitä hahmo niillä voi saavuttaa. Jokainen hahmo on myös niin sanotusti harmaa, ja sarjasta puuttuvat "pahat" hahmot kokonaan, vaikka siinä käsitellään myös ristiriitoja ja väkivaltaisuuksia. Suoranaisia koomisia hahmoja sarjassa ei ole, vaan lempeä huumori syntyy hyväntahtoisuudesta ja yhdessä nauramisesta arjen pienille asioille.

Maailmankuvan avartamista.
Koska hahmot rakennetaan näin monipuolisella tavalla ja pitkän ajan saatossa, huomasin tunnetasolla kiinnittyväni paljon vahvemmin sarjan hahmoihin ja heidän iloihinsa ja suruihinsa kuin missään muussa sarjassa aiemmin. Sarjassa on suuri hahmokaarti, mutta keskeisiä hahmoja lienevät Ikushima (Matsuzaka Keiko), Atsun äidillinen ja ylväs kamarirouva, sekä Kimotsuki Naogoro (Nagayama Eita), myöhemmin Komatsu Tatewaki, Atsun lapsuudenystävä ja yksi ajan poliittisen liikehdinnän keskushenkilöistä. Tatewakilla on oma kasvutarinansa, kun hän muovautuu Atsuun rakastuneesta koulupojasta maan kohtalon kannalta keskeisiä ratkaisuja tekeväksi keisarilliseksi virkamieheksi. Oma traagisuutensa on siinäkin, että Tatewaki ja Atsu ovat poliittisessa tilanteessa eri puolilla rintamalinjaa.
  
Atsun kannalta keskeisiä hahmoja oli myös hänen puolisonsa shogun Togukawa Iesada (Sakai Masato), joka historiankirjoituksessa mainitaan arvoituksellisesti "epäsopivaksi" tehtäväänsä. Myös Iesadan perivä Tokugawa Iemochi (Matsuda Shota), joka on siis Atsun (adoptio)poika, ja hänen vaimonsa keisarillinen prinsessa Kazunomiya Chikako (Horikita Maki) muodostuvat Atsun läheisimmäksi perheeksi. Perheen merkitys etenkin naisen elämässä nousi yhdeksi sarjan kantavista teemoista Atsun laittaessa henkensä alttiiksi Tokugawa-suvun puolesta sen sijaan, että pelastaisi itsensä syntymäperheensä luokse ja samalla konfliktin voittavalle puolelle. Sen sijaan hän toimii sortuvan Tokugawa-shogunaatin järkkymättömänä luotsaajana. 
 
Sukukuviot ovat sarjassa yksi erityisesti asiaan perehtymätöntä (kuten itseäni) monesti hämmentävä asia. Esimerkiksi perheen käsite ei mene täysin yksiin biologisen perheen kanssa, vaan on laajempi. Iemochi on ympäristön silmissä Atsun poika, sillä hän peri Atsun puolison - vaikka ikäeroa Atsulla ja hänen "pojallaan" on vain kymmenen vuotta. Ja hurjemmaksi menee, sillä Iemochia seuraava 15. shogun Tokugawa Yoshinobu (Takehiro Hira) eli Atsun "pojanpoika" oli Atsua vain vuoden nuorempi. Atsu itsekin adoptoitiin kahteen kertaan eri perheisiin ollakseen tarpeeksi ylhäisestä perheestä, jotta avioliitto shogunin kanssa olisi hyväksyttävä. Tatewaki puolestaan adoptoitiin Komatsu-perheeseen, jossa miesperillinen oli kuollut, ja samalla naitettiin perheen tyttärelle Komatsu Chikalle (Tomosaka Rie), jolloin hänestä tuli Komatsu-suvun perillinen. Appi- ja adoptiovanhempia kutsuttiin luontevasti biologisten vanhempien tapaan "äidiksi" tai "isäksi". 

Läntisiä ihmeitä.
Yhteisöllinen kulttuuri herätti myös itsessään pohdintoja. Vaikka läpi sarjan korostuu sosiaalisesti hyväksyttävä käytös, kasvojen säilyttäminen ja hierarkioiden ylläpitäminen, Atsun normista poikkeava käytös nähdään usein loppupeleissä ihailtavana piirteenä, vaikka siitä seuraakin sosiaalisia kompasteluja. Näiden kahden ihanteen välinen suhde jäi mietityttämään, mutta ehkäpä kyse on siitä, että oman tien kulkeminen on hyväksyttyä niin kauan kuin se tehdään pääosin odotettujen raamien sisällä. Tähän peilautuu esimerkiksi Atsun puolison, shogun Iesadan käytös, joka rikkoo kaikkia sosiaalisia normeja ja joka saa virkamiehet kiemurtelemaan kauhistuksesta. Hänen arvonimensä ja perillisten puuttuminen (kahdesta aiemmasta vaimosta ja yhdestä konkubiinista huolimatta) tekee vaikeaksi hänen sivuuttamisensa, vaikka hän on ympäristönsä mielestä täysin kykenemätön hoitamaan velvollisuuttaan maalleen ja suvulleen.

Iesadan epäsopivuus tehtäväänsä onkin yksi niistä seikoista, jossa konkretisoituu myös Taiga dramojen taipumus siloitella ja romantisoida historiaa. Atsuhimessä Iesada paljastuu hyvin älykkääksi, mutta asemaansa inhoavaksi vastuun välttelijäksi, joka esittää erittäin eksentristä vain, jotta häntä ei otettaisi vakavasti. Sen sijaan historiankirjoituksen perusteella hänen epäillään olleen sairaalloisuutensa vuoksi kyvytön hallitsemaan tai mahdollisesti kehitysvammainen. Myös Atsun ja Tatewakin lapsuudenystävyys ja yksipuolinen rakkaus saattavat olla vain draamallisia keinoja, jotka toimivat kylläkin hyvin. 

Historian karsinnasta ja "tyhmentämisestä" on Taiga dramoja kyllä arvosteltu, mutta sanonpahan vaan, että BBC-tason yksinkertaistamiseen tottuneille Atsuhime on yhtä nimien, suhteiden ja kiemuroiden ryteikköä. Ystävällisesti sarja esittää joka jakson alussa infograafeja, kertauksia ja täydennyksiä kuvioihin sekä näyttää jokaisen uuden hahmon nimen ruudulla tämän ilmaantuessa. Kun hahmojen nimet vieläpä ovat vieraasta kulttuuripiiristä ja sellaisia, joita ei ole koskaan ennen kuullut (ja lisäksi osin hyvinkin samankaltaisia), nimestä muistuttaminen helpottaa yllättävänkin paljon.

Taiga dramat ovat myös oman vähäisen kokemukseni perusteella hyvin konservatiivisia. Niin Atsuhimessäkin. Kun etenkin 2000-luvulla erilaiset vastanarratiivit tuntuvat olevan valtavirtaa, Taiga dramat eivät niitä esitä. Naiset ovat selvästi naisia ja miehet selvästi miehiä, naiset kaipaavat miehiltään lapsia ja suojelua ja miehet naisilta perillisiä ja tukea. Aivan varmasti tämä onkin ollut ihanne, ja ihanteen mukaan toimii myös Atsuhimen maailma. Se on inhimillinen ja tunnelmallinen, mutta pysyttelee hyvin normatiivisissa rajoissa.

Selkeyttäviä kuvioita.
Koska päähenkilönä on kuitenkin nainen, jolla on sekä tahtoa että kykyä toimia tehtävissä, joita hänen ei lähtökohtaisesti oleteta tai edes sallittaisi hoitaa, herätti katselukokemus silti pohdintoja naisen asemasta, joka ei Japanissa käsittääkseni edelleenkään ole mitenkään esimerkillinen. Toisaalta on hieman ongelmallista katsella tasa-arvoa yhteisöllisessä kulttuurissa individualistisesta lähtökohdasta käsin - ja mitä tarkalleen on tasa-arvo yhteisöllisessä kontekstissa? En oikein tiedä. Tähän olisi kiinnostava perehtyä syvemminkin.

Ulkonäöltään sarja on komea. Atsun elinpiiri rajoittuu paljolti Tokugawa-suvun päälinnoitukseen Edossa eli nykyisessä Tokiossa, ja vielä tarkemmin sanottuna sen Ooku-nimiseen haaremiosaan. Siellä häntä ja muita suvun arvonaisia palvelee tuhat eritasoista palvelijatarta. Sarja on siten täynnä hyvin loistokkaita asukokonaisuuksia, esineitä ja sisätiloja. Kaikki vastaa hyvinkin tarkasti 1800-luvun todellisia ympäristöjä, ainakin jos vertaa ajan taiteeseen.

Mielenkiintoinen lisäsävy kuvaustekniikkaan on tietty teatterimaisuus. Paikoin melodramaattinen näyttelijäntyö sopii sarjan sävyyn oikein hyvin, sillä melodraamalla ei korvata tunnevasteen rakentamista vaan korostetaan tunteellisia ja merkittäviä hetkiä. Teatterimaisuutta lisää myös se, että kuvatussa materiaalissa ei käytetä vahvoja filttereitä, jotka tuntuvat olevan valtavirtaa BBC:llä ja HBO:lla. Värimaailmaan ja kuvanlaatuun oli vaikea aluksi tottua, mutta nyt se tuntuu raikkaammalta ja autenttisemmalta kuin maalauksen tai CGI-mylläkän näköiseksi käsitellyt kohtaukset keskiverrossa BBC-sarjassa.

Melodramaattisuuteen kuuluvat myös tietyllä tavalla halvan oloiset efektit, kuten kaiut, toisinnot, monesta kamerakulmasta esittämiset sekä erilaiset kuvakollaasit ja paikoin villisti animoidut tekstit. En voi hyvällä tahdollakaan sanoa niitä tyylikkäiksi, mutta sarjan kaiken muun tasokkuuden vuoksi ne oli mahdollista ohittaa sympaattisina omalaatuisuuksina.

Vielä erikseen lyhyt sananen musiikista. Nykyään tehdään kauniita orkesterisävellyksiä yhteen jos toiseen sarjaan, mutta Atsuhimessä kauniit musiikit oli toteutettu erityisen hyvin. On ajatuksena hieman oudoksuttavaa, että 50-osaisen sarjan soundtrackissa on vain muutamia kymmeniä musiikkikappaleita. Niitä on kuitenkin käytetty suorastaan nerokkaasti, ja myös hiljaisuutta on käytetty osuvasti ja tehokkaasti. Lisäksi pääteemoja on varioitu eri tilanteisiin ahkerasti. Erityisen upeaa oli, että aiemmin kuulemattomia variaatioita esiintyi aina viimeisiin jaksoihin saakka. Tässä yhteydessä täytyy mainita myös äänitehosteet, joista erityisesti lintujen ääniä käytettiin hyvinkin vaikuttavasti osana kohtausten tunnelmaa.
 
Arvokasta käyskentelyä.

Sarja on ehdottomasti yksi parhaista tv-sarjoista, jonka olen nähnyt. Sen seurassa tuli sekä itkettyä että naurettua, ja sarjan maailmaa oli suorastaan vaikea jättää. Sarjan katsottua tuntui siltä, että oli todella elänyt kokonaisen eliniän hahmojen kanssa ja ollut läsnä sekä parhaissa että pahimmissa hetkissään. Atsuhime on niitä elämyksiä, joiden kokemisesta jää erityisen kaunis muisto ja joiden jälkeen täytyy pitää pieni hellä luopumishetki.

Hyvää: Hahmot, rytmitys, tunnelma

Huonoa: Hyvin normatiivinen, melodramaattinen (jos se ei maistu), haastava seurattava


---

篤姫 (Atsuhime) / Princess Atsu
2008
NHK, Japani
Kieli: Japani
Jaksot: 50
Jakson pituus: 45 min 

Kommentit

Kuukauden luetuimmat