Downshiftaajat | Kausi 1



Minulla ei ole tapana katsoa suuria määriä kotimaisia sarjoja. Syynä ei ole suoranainen asennevamma: olen yrittänyt katsoa moniakin suomalaisia sarjoja, mutta sarjoissa aina joku asia tai useampikin mättää. On joko sietämätön käsikirjoitus, kiusaannuttavat näyttelijänsuoritukset ja käsittämättömän huonot tuotantoarvot, minkä seurauksena jätän ne kesken viimeistään muutaman jakson jälkeen (joskus myös ensimmäisen kymmenen minuutin sisään). Downshiftaajat on tätä taustaa vasten melkoinen poikkeus, sillä katsoin sen tosiaankin alusta loppuun ja olin jopa kiinnostunut näkemään, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Monille keskikokoisille tai pienehköille maille on tyypillistä kierrättää samoja näyttelijöitä joka sarjassa ja elokuvassa. Suomessa tämä tuntuu jotenkin korostuvan - piirit nyt vain ovat pienet ja loputtomalle määrälle näyttelijöitä ei ole kuitenkaan töitä. Myöskään Downshiftaajiin ei ole hankittu ketään uutta kasvoa, vaan kaikki ovat hyvässä nosteessa olevia elokuva- ja tv-näyttelijöitä.


Downshiftaajissa seurataan pariskuntaa, Satua (Iina Kuustonen) ja Tommia (Jussi Vatanen), joiden elämäntilanne muuttuu radikaalisti: Tommin konsulttifirma menee nurin, minkä seurauksena Tommi joutuu hakeutumaan muihin töihin ja pari joutuu muuttamaan Helsingin keskustasta vantaalaiseen kerrostalolähiöön. Varakkaasta kodista oleva, väitöskirjaansa työstävä Satu saa ensikosketuksensa työmarkkinoihin, kun raha ei kasvakaan puussa. Kaiken lisäksi köyhäksi paljastuminen olisi niin valtava sosiaalinen alennustila, että Tommi ja Satu peittelevät tilannettaan esittämällä elintason laskun omana, tiedostavana valintanaan.

Tommin ja Satun vastinparina toimii toinen pariskunta, Satun veli Aaro (Mikko Leppilampi) ja Aaron vaimo Pia (Niina Lahtinen). Aaro ja Pia ovat myös hyvin toimeentulevia, joskin Aaron työkuvioiden muuttuessa tulotkin muuttuvat vaatimattomammiksi. Downshiftaus tuntuu houkuttelevalta ajatukselta perhettä suunnittelevalle pariskunnalle, ja he hankkivat oman keskusta-asuntonsa tilalle omakotitalon miltei Satun ja Tommin naapurista. Talon remontointi ja lapsen tuloon valmistautuminen luovat omaa kitkaansa Aaron ja Pian elämään.

Kulttuurishokki.

Yksi sarjassa viehättäneistä seikoista oli ajankohtaisuus. Työmarkkinoilla tilanne ei ole mitenkään hurrattava ja kaikesta mahdollisesta säästetään, joten työpaikan säilyttäminen ei ole mikään läpihuutojuttu. Tommi saa konkreettisesti huomata, ettei hänen työpanoksensa ole enää niin rahanarvoinen kuin se joitakin vuosia sitten oli. Satulle taas valkenee, ettei rahakkaisiin töihin niin vain kävellä. Samalla sarja toimi tutkielmana siitä, mitä tällaisessa tilanteessa tapahtuu, jos identiteetti on kiinni erittäin vahvasti juuri statuksessa ja esineissä - mahalaskuhan siitä seuraa, ja myös tilaisuus kertoa todellinen kasvutarina.

Kasvutarinat tapahtuivat ihan uskottavan oloisesti, ja muutenkin käsikirjoitus on suomalaiseksi sarjaksi ihan hyvää tasoa. Hahmot ovat sopivasti karikatyyreja ihmistyypeistä, joita on helppo uskoa olevan olemassa (vaikka, täytyy sanoa, en itse suoraan ketään sarjan hahmoa muistuttavaa ainakaan tiedä tuntevani). Plussaa on myös hahmovetoisuus, jossa juonenkäänteet perusteltiin useammin hahmojen persoonalla eikä sillä, että juonessa nyt vain on tällainen käänne, vaikka sitäkin tapahtui.

Toisaalta tuntui hieman siltäkin, että hahmojen välisistä dynamiikoista ei aina saatu kovin erilaisia asioita irti, ja konfliktit - vaikka ne itsessään olivatkin vaihtelevia - päättyivät usein samalla tavoin. Tämä johti erityisesti suureen määrään kieltämättä autenttisen tuntuisia kohtauksia, joissa pariskuntien välillä oli huutoriita. Jo kymmenessä osassaan sarja ehti siten tuntua paikoin itseään toistavalta. Hahmojen tapa suhtautua elämäntilanteeseensa muuttui ja kehittyi, mutta hahmojen väliset suhteet eivät niinkään.

Vaikka päähahmot olivatkin selvästi karikatyyreja ja toistensa peilikuvia, alkoi huomiota kiinnittää näiden karikatyyrien negatiivinen pohjavire. Naiset olivat mukavuudenhaluisia ja itsekkäitä, miehet epärehellisiä ja uhriutuvia. Näistä sitten revittiin huumoria. Hahmoilla myös oli positiivisia puolia - parhaimmillaan he toimivat empaattisesti, hyväntahtoisesti, sovittelevasti tai hyväntuulisesti.  

Unelmakoti, unelmavauva ja unelmaremontti eivät aina sovi yhteen.

Kenelläkään ei silti ollut tarvetta tunnistaa tai muokata niitä ominaisuuksia, jotka riitaan aina johtivat. Kaipa tämä oli olevinaan tietynlaista "realismia" - tällainen itsetutkiskelu tuskin on muotilaji - mutta jätti jotenkin karun kuvan kasvutarinasta. Ilman suuria tuloja on mahdollista oppia elämään, mutta ei ilman sitä, että kaikki menee suunnitelmien mukaan. Noh, ehkä olen liian vaativa, kun odotan "hahmonkehityksen" olevan muutakin kuin sopeutumista.

Saman tien onkin sopiva jatkaa ylipäätään siitä, millaisia arvoja sarja ylläpitää, esittää ja tutkiskelee. Itse pähkäilin esimerkiksi, miksi loppukäänne oli niin valtava pettymys. Se tuntui katseluhetkellä tavallaan kaiken aiemman pettämiseltä - että nyt kun "köyhyysrangaistus" on lusittu ja läksy opittu, on sopivaa palata takaisin aiempaan varakkaaseen elämään. Tuli aivan elävästi mieleen Vuoksenmaan ensiohjaus, elokuva Nousukausi (2003). 

Toisaalta kun sain tietää, että Downshiftaajien toinen kausi seuraa, miten Satun ja Tommin elämä sujuu äkkirikastuneina, ratkaisussa oli selkeämmin järkeä. Siitä huolimatta ensimmäinen kausi tuntuu sisällöllisesti hämmentävältä. Tavallaan olin pitänyt sarjan pointtina sitä, että maailma ei kaadu, vaikka se siltä tuntuukin ja että luokkaennakkoluulot ovat aika koomisen yksinkertaistettuja ja osin vääriäkin.

Luokkaennakkoluulot näkyvät esimerkiksi Tommin ja Satun hysteerisessä pelossa siitä, että naapurissa harrastetaan yhtä sun toista rikollista toimintaa vain siksi, että naapurusto on kerrostalolähiö. Naapurin puuhat kuitenkin paljastuvat aina hyväntahtoisiksi yllätyksiksi tai esimerkillisten vanhempien lastenhoidoksi. Toisaalta Tommi pääsee rikolliseksi epäilemänsä ja tavalliseksi havaitsemansa naapuruston avulla pimeisiin töihin
 
Sopeutumista uuteen elinympäristöön.

Tavallaan on oikein hauskaa ja viihdyttävää, että sekä Satu että Tommi päätyvät tekemään pimeitä tai muuten arveluttavia hommia eivätkä edes näe asiassa mitään väärää - kyllähän jokaisella on oikeus tienata elantonsa! Ehkä sekin on sitten sitä huumoria, että Tommin ja Satun mielestä on nolompaa olla köyhä kuin hankkia elantonsa puolirikollisesti. Kummankin ajautuminen arveluttaville urapoluille on ratkaisuna ajatuksia herättävä. Vaikka se luonnollisesti tarjoaa jännittäviä juonenkäänteitä, se ei suoranaisesti käsittele mitenkään hedelmällisesti stereotypiaa rikollisuuden ja köyhyyden väistämättömästä yhteydestä.  
 
Jäin oikeastaan hieman pihalle siitä, mitä sarja lopulta halusi sanoa. Luokkaennakkoluuloille nauraminen, kasvaminen koettelemuksien ja varattomuuden kautta sekä kulisseihin takertumisen turhuus antoivat kuvan materian tuolle puolen kurottavaan ja ihmisluonnon kehittymiseen luottavaan sanomaan. Samalla kuitenkin kulissien palauttaminen oli aina voitto, jonka takia kaikki kehitys voitiin unohtaa.
 
Yksi keskeisistä syistä, miksi katsoin Downshiftaajat kokonaan, oli huumori. Se oli ihan perushyvää, tilannehuumori hyvinkin viihdyttävää joskin paikoin ennalta-arvattavaa. Hahmojen ongelmat esitettiin mustan huumorin kautta, mikä sai sarjan kokonaisilmeen sen verran huvittavaksi, että suorastaan yllätyin, että se luokitellaan draamaksi draamakomedian sijaan. Näyttelijänsuorituksetkin tukivat mustaa huumoria oivasti. Hahmojen kohtaamat vastoinkäymisetkin olivat pääasiassa mukavan arkisia uskomattoman sijaan.

Äiti haluaa tietää, milloin lapset taas ryhtyvät varakkaiksi.

Downshiftaajat on sarja, jota oli oikein viihdyttävää katsoa, mutta joka ei jätä sen suurempia tunnejälkiä. Kakkoskaudenkin katsomista voisi harkita, käsikirjoitus toimi tarpeeksi mukiinmenevästi. Hahmojen voi sanoa kehittyvän ainakin jollakin tavalla, mutta potentiaalia olisi ollut vielä hienosyisempäänkin vuorovaikutukseen. Toimivat näyttelijänsuoritukset uhkaavat hautautua itseään toistavuuden alle. Tällaisenaankin sarjan tyyli toimii, mutta jää sinne "ihan hyvän" tasolle

Hyvää:  Sujuva käsikirjoitus, ennakkoluuloilla leikittely, viihdyttävä huumori

Huonoa: Paikallaan junnaavuus, sekava sanoma, nihkeä kasvutarina

---

Downshiftaajat
2015 
Elisa Viihde, Suomi
Kieli: Suomi
Jaksot: 10
Jaksojen kesto: 40 min 
Ikäraja: 12
 

Kommentit

Kuukauden luetuimmat